Päätin keväällä lähteä mukaan kokeilemaan fyysisiä rajojani Joroisille, jossa heinäkuussa oli edessä puolitriathlon. Puolentoista kilometrin uinti, 90 km pyöräily ja puolimaraton oli tähänastisista kestävyyskokeiluista ehdottomasti pisin. Juoksua olin vuosien varrella harjoitellut, mutta kaksi muuta lajia, olivat jääneet hyvin heikolle hapelle. Esimerkiksi pyörän selässä en ollut koskaan aikaisemmin viihtynyt 50 kilometria pidempään ja niitäkin oli takana vain muutama. Hulluutta lisäsi se, että olin ostanut uintia varten märkäpuvun. En tosin ehtinyt kertaakaan sillä uimaan, ja sehän näkyi ja tuntui itse suorituksessa. Uintimatka taitettiin kahtena lenkkinä, joista ensimmäisen uin märkäpunun kanssa ja toisen ilman sitä. Syykin oli hyvin yksinkertainen. Ei ollut kaukana hukkuminen, kun yritin saada happea mustalla (ja vähän liian isolla) puvulla auringon paahtaessa täydeltä taivaalta n. 24-25 asteiseen veteen. Nyt voin sanoa, miltä tuntuu, kun hiki tulee uidessa.

Toinen kierros oli huomattavasti helpompi ja pyörän selkään pääsin viimeisten joukossa. Yksitellen selkiä tuli vastaan ja pyöräily tuntui varsin hyvältä. 90 kilometrin matka taittui puolivillaisella pyörällä vajaaseen kolmeen tuntiin. Kun siihen päälle vielä lisätään puolikas maraton, joka taittuu n. 5min kilometrivauhdilla, olin maalissa äärettömän tyytyväinen. Olin onnistunut voittamaan itseni – yes!

Nälkä kasvoi syödessä ja kotimatkalla lähdin jo miettimään, josko lähtisi ensi vuonna yrittämään kokotriathlonia. Lopullista päätöstä en vielä tehnyt, mutta selvästikin se jäi pyörimään mieleen. Entä, jos?